Hyppää sisältöön

Suomalaisomisteinen Halton vahvistaa konsernin johtoryhmää

Tehostaakseen kasvustrategiansa toteuttamista ja edistääkseen tehokkuutta tuovien mittakaavaetujen hyödyntämistä yhtiön toiminnassa Halton Group on tehnyt kaksi nimitystä konsernin johdossa 1.9.2020 alkaen.
23.06.2020

Konsenin nykyinen talousjohtaja Janne Pukkila aloittaa uudessa tehtävässä, Director, Operational Excellence. Hän keskittyy jatkossa yhtiön toiminnan laadun parantamiseen tähtäävään työhön yli yksikkörajojen, kuten synergiaetujen, toiminnan tehokkuuden sekä näihin liittyvien yhteisten hankkeiden edistämiseen. Janne Pukkila raportoi myös uudessa tehtävässään konsenin toimitusjohtaja Kai Konolalle.

Konsernin uutena talousjohtajana aloittaa Mikko Mattila. Hänellä on vahva kokemustausta sekä rahoitusammattilaisena että liiketoimintajohtajana. Rahoitusalan kokemustaan hän on kerryttänyt elintarvikealalla ja terästeollisuudessa sekä viimeksi säähavaintoteknologian ja sähköisen palveluliiketoiminnan parissa Vaisalan palveluksessa. Lisäksi Mattila on toiminut yhtiössä liiketoiminnan ja myynnin johtotehtävissä. Kansainvälisistä tehtävistä hänellä on vankkaa kokemusta Slovakiasta sekä viimeksi USA:sta usean vuoden ajalta.

“Liike-elämän ollessa maailmanlaajuisessa muutoksessa, odotamme kovasti hyötyvämme Mikko Mattilan laajasta kokemuksesta monilta Haltonille elintärkeiltä alueilta, kuten liiketoimintamallien muutoksista sekä yritysostojen saralta. Lisäksi Janne Pukkilan pitkä Halton-kokemus auttaa meitä hakemaan tehokkuutta skaalautumiseen”, Kai Konola sanoo.

“Uskomme, että näillä johtoryhmän muutoksilla meillä on paremmat mahdollisuudet jatkossa kohdata haasteita sekä tarttua uusiin mahdollisuuksiin koronapandemian jälkeisessä maailmassa”, hän toteaa.

Lisätiedot:

Kai Konola, toimitusjohtaja, Halton Group
Puhelin: 040 502 4900
Sähköposti: kai.konola(at)halton.com

Lataa kuvat lehdistöpalvelussa

Cision Press Service Shape 2

Share on social media

Search

Olet nyt varjossa STAGING (staging). Poistu