Hyppää sisältöön

Haltonin Lahden tehdas siirtyy maalämpöön

Halton vaihtaa Lahden tehtaansa nykyisen maakaasulämmityksen maalämpöön. Uusi ratkaisu pienentää tehdaskiinteistön lämmityksen aiheuttamia päästöjä 90 % ja lämmityslaskua 35 %. Uuden lämmitysratkaisun suunnittelee ja toteuttaa avaimet käteen -projektina energiapalveluyhtiö LeaseGreen.
10.12.2020

Energiatehokkuus on aina ollut tärkeä asia Haltonille.

”Haluamme olla ilmastonmuutoksen vastaisen taistelun etulinjassa. Tuotantolaitoksestamme tulee maalämmön käyttöönoton jälkeen yksi tämän alan ympäristöystävällisimmistä”, kertoo Halton-konsernin hallituksen puheenjohtaja ja pääomistaja Mika Halttunen.

”Lahden maalämpöprojektin kaltaiset tapaukset ovat parhaita mahdollisia vastuullisuusinvestointeja, koska ne maksavat itsensä takaisin. Pidän varmana asiana sitä, että CO2-tiedoista tulee suurille yrityksille kova kilpailutekijä, kun koronaviruksen nostama pöly laskeutuu”, Halttunen toteaa.

Halton Marinen tehdas Lahdessa on erikoistunut meri-, energia- ja raskaan teollisuuden korkealaatuisiin räätälöityihin sisäilmastoratkaisuihin ja paloturvallisuustuotteisiin. Tehdas on perustettu 1989 ja sitä laajennettiin vuonna 2016. Pinta-alaltaan 7000 neliämetrin tehtaassa työskentelee noin 140 henkilöä.

Tehdaspäällikkö Pekka Kyllönen iloitsee maalämpöratkaisusta ja pitää sen tuomia ympäristö- ja kulusäästöjä poikkeuksellisina.

”Tuntuu hienolta, kun tällainen teollisuuslaitos voi todeta, ettei se enää käytä maapallon uusiutumattomia luonnonvaroja. Samalla pääsemme eroon yhteen energiantoimittajaan liittyvästä hintariskistä. Maakaasu on ollut meille huoleton ratkaisu, kuin se entinen junan vessa. Lämmityksen sähköistämisen edut ovat kuitenkin kiistattomat.”

LeaseGreen on arvioinut, että Halton Marine saavuttaa maalämmöllä 1,8–2,6 miljoonan euron elinkaarisäästöt, riippuen energian hintakehityksestä. Lämmityksen CO2-päästöt supistuvat vuosittain 100 tonnilla, mikä vastaa noin 450 aurinkosähköpaneelin tuottoa.

Energiajärjestelmän muutoksella on merkitystä myös tehtaan sisäympäristölle, kun kaupan päälle tulee jäähdytys.

”Saamme paremmat olosuhteet koko tehtaaseen ja niille tarkemman säädön. Tuotantotilojen lämpötilaa voidaan laskea muutamalla asteella kesän helteillä ja ilmankosteus laskee. Toimiston jäähdytyskone olisi tullut joka tapauksessa tiensä päähän, ja se syö paljon sähköä”, Kyllönen toteaa tyytyväisenä.

Lisätiedot

Pekka Kyllönen
Tehdaspäällikkö, Halton Marine, Lahti
pekka.kyllonen@halton.com

Share on social media

Search

Olet nyt varjossa STAGING (staging). Poistu